Haaveilin yläasteella ja lukiossa koripalloammattilaisen urasta. Siihen oli ihan oikeat edellytyksetkin ja osittain se on toteutunutkin, sillä olen ansainnut koripallon pelaamisella hieman rahaa. Olin mukana 16- ja 18-vuotiaiden nuorten maajoukkueringeissä ja pari kertaa minua pyydettiin pelaamaan myös muihin kaupunkeihin korkeammalle sarjatasolle kuin mitä Jyväskylässä oli mahdollista. Jouduin kuitenkin kieltäytymään yhden asian takia:
Jalkani eivät kestäneet niin paljoa harjoittelua kuin ammattilaistasolla pelaaminen olisi vaatinut.
Tämä puolestaan juontaa juurensa juniorivuosina tehtyihin valintoihin. Ensin vaivasi polvissa Osgood-Schlatterin syndrooma useamman vuoden ajan. Sen kanssa pystyin treenaamaan polvitukien ja päivittäisen tulehduskipulääkkeen kanssa. Päivittäisen. Olin yläasteella. Hommassa ei ollut mitään järkeä.
Polvivaivat väistyivät heti kasvun pysähdyttyä, mutta niistä siirryttiin sulavasti suoraan ”penikkatautiin”. Pahimmillaan parikin juoksuaskelta aamulla bussiin ehtimiseksi sai aikaan koko päivän kestävät säärikivut. Pari vuotta niiden kanssa tuskailtuani molemmat jalat operoitiin jo silloin kuuluisan Aki Hintsan toimesta.
Ei auttanut tippaakaan.
Kiersin ennen leikkausta ja myös leikkauksen jälkeen useilla fysioterapeuteilla, osteopaateilla, naprapaateilla, jäsenkorjaajilla, kansanparantajilla ja ties millä. Taidettinpa homeopatiaakin joskus kokeilla. Mistään ei oikein tuntunut olevan ratkaisevaa apua.
Rakastin kuitenkin koripalloa ja pelasin ja treenasin muutaman vuoden ajan niin paljon kuin vain ikinä kivulta pystyin. Kukaan ei tätä estänyt. Tämän tuloksena säärten tilanne paheni niin paljon, että jossain vaiheessa tajusin ammattilaisunelmien pysyvän vain unelmina.
Tämä sai kuitenkin 15 vuotta sitten aikaan sen, että lähdin itse aktiivisesti etsimään tietoa ”penikkataudin” hoidosta. Hurahdin ihmiskehon toimintaan ja suorituskyvyn kehittämiseen täysin. Halusin olla se, jolta ihmiset saisivat apua. Se hurahdus johti lopulta ensin töihin fysiikkavalmentajana / personal trainerina ja sitten fysioterapeutin tutkintoon. Olen sen jälkeen kiertänyt ympäri maailmaa parhaissa koulutuksissa ja tapaamassa maailman parhaita fysioterapeutteja, personal trainereita ja fysiikkavalmentajia. Tavoitteena on aina ollut, että pystyisin paremmin auttamaan muita tekemään sitä mitä he rakastavat ja vieläpä kivutta ja parhaassa mahdollisessa kunnossa.
Minut tekee todella onnelliseksi kun saan autettua muita eroon kivuista ja vammoista sekä kehittämään suorituskykyään ja hyvinvointiaan siten, että unelmien tavoittelu on mahdollista.
Siksi teen mitä teen.
Ja miten omat jalkani nykyään voivat?
Ympäri maailmaa haetut opit ja kova työ ovat tuottaneet tulosta. Penikat eivät ole enää vaivanneet moneen vuoteen, vaikka esimerkiksi viime kesänä tein enemmän juoksu- ja hyppyharjoittelua kuin koskaan ennen.
Jani
Jani Parkkinen 