Haaveilin yläasteella koripalloammattilaisen urasta. Siihen oli jossain vaiheessa ihan oikeat edellytyksetkin (ainakin kansallisella tasolla) ja osittain se on toteutunutkin sillä olen saanut koripallon pelaamisesta rahaa. Pari kertaa on myös kyselty korkeammalle sarjatasolle pelaamaan, mutta olen joutunut kieltäytymään yhden asian takia. Jalat eivät kestä niin paljoa harjoittelua kuin sillä tasolla pelaaminen vaatisi.
Tämä puolestaan juontaa juurensa juniorivuosina tehtyihin valintoihin. Ensin vaivasi polvissa Osgood-Schlatterin syndrooma useamman vuoden ajan. Sen kanssa pystyi kuitenkin treenaamaan polvitukien ja päivittäisen tulehduskipulääkkeen kanssa. Päivittäisen. Olin yläasteella.*
Polvivaivat väistyivät kasvun pysähdyttyä, mutta niistä siirryttiin sulavasti suoraan ”penikkatautiin”. Pari vuotta niiden kanssa tuskailtuani molemmat jalat operoitiin jo silloin kuuluisan Aki Hintsan toimesta. Ei auttanut tippaakaan. Kiersin ennen leikkausta ja myös leikkauksen jälkeen useilla fysioterapeuteilla, osteopaateilla, naprapaateilla, jäsenkorjaajilla ja ties millä. Taidettinpa homeopatiaakin joskus kokeilla. Mistään ei oikein tuntunut olevan ratkaisevaa apua.
Rakastin kuitenkin koripalloa ja pelasin ja treenasin muutaman vuoden ajan niin paljon kuin vain ikinä kivulta pystyin. Kukaan ei tätä estänyt. Tuloksena on edelleen jatkuva pieni turvotus säären sisäsyrjällä ja sen verran napakkaa arpikudoskertymää jatkuvan tulehduksen seurauksena ettei pohkeesta meinaa saada akupunktioneulaa läpi. Treenaamaan pystyy muutaman kerran viikossa.
Tämä sai kuitenkin kymmenisen vuotta sitten aikaan sen, että lähdin itse aktiivisesti etsimään tietoa ”penikkataudin” hoidosta. Hurahdin ihmiskehon toimintaan täysin. Se hurahdus johti lopulta töihin fysiikkavalmentajana ja personal trainerina, fysioterapeutin tutkintoon ja useisiin reissuihin ympäri maailmaa sekä koulutuksiin että henkilökohtaisesti tapaamaan maailman parhaita fysioterapeutteja, kiropraktikoita, trainereita ym. Tavoitteena on aina ollut, että pystyisin a) hoitamaan omat vaivani ja b) auttamaan muita välttämään vastaavan kohtalon ja saavuttamaan haaveensa.
Henkilökohtaisesti ja muiden kautta kuultuani, nähtyäni ja koettuani millaista palvelua fysioterapian, fysiikkavalmennuksen ja personal trainingin saralla on saatavilla parhaimmillaan ja huonommillaan, koin ja koen edelleen, että tehtäväni on yrittää nostaa noiden palveluiden rimaa korkeammalle. Vähitellen olen oppinut myös tiedostamaan yhden henkilön resurssien riittämättömyyden näin laajaan missioon, joten ympärille on vähitellen kasautunut tiimi joka jakaa samat arvot ja tavoitteet. Siksi on olemassa Optimove.
Oli kyseessä sitten nuori tai aikuinen urheilija tai tavallinen aktiiviliikkuja joka rakastaa harrastustaan, niin lajin tai harrastuksen poisottaminen kipujen tai loukkaantumisen takia vaikuttaa usein todella raskaasti. Ihminen ei ole onnellinen kun ei saa tehdä mitä rakastaa.
Tällä hetkellä ammatillisesti suurinta onnellisuutta minulle tuottaa, kun saan jollekin toiselle palautettua tuon onnellisuuden mahdollisuuden.
Siksi teen mitä teen.
*Jos olet tai sinulla on yläasteikäinen nuori joka syö päivittäin kipulääkkeitä jotta pystyy urheilemaan niin pieni realiteettitsekkaus on tarpeen. Asioilla ei ole tapana parantua vain oireet peittämällä. Jos apua ei vielä ole löytynyt lääkäristä tai fysioterapiasta tms. niin jatka etsimistä. Joka ammatissa on hyviä, parempia ja vielä parempia osaajia…
Jani Parkkinen 