Ajatuksia motivaatiosta ja onnellisuudesta

Usein tämäntyyppisistä kirjoista jää käteen yksi tai kaksi hyvää ajatusta. Tämä opus pisti ajattelemaan huomattavasti keskivertoa enemmän henkilökohtaisia, ammattitaidollisia sekä yrityspuolen asioita. Vahva suositus siis!

IMG_7399

Muutamia ajatuksia onnellisuudesta ja motivaatiosta kirjan pohjalta:

– Keppi ja porkkana ovat menneet vanhaksi. Jos halutaan saada asioita aikaan tehokkaasti ja mielekkäästi, tulee fokus siirtää autonomiaan, ”masteryyn” ja isompaan tarkoitukseen.

– Palkinnot ja rangaistukset ovat olleet pitkään motivaattorina niin urheilussa kuin yritysmaailmassa. Tiede ei kuitenkaan tue enää niiden tehokkuutta.

– Ulkoiset motivaattorit ja tavoitteet (raha, ulkonäkö) ovat tehokkaita tuhoamaan sisäisen motivaation (tarkoitus, hyvinvointi) tekemiseen. Esim. jos alat antaa piirtämisestä innostuneelle lapselle palkkion piirtämisestä, vähenee spontaani innostus piirtämiseen hyvin nopeasti.

– Ihmisten subjektiivinen onnellisuus ja hyvinvointi on korkeampi sisäisiä tavoitteita jahtaavilla. Vaikka saavuttaisit ulkoisen tavoitteesi, et välttämättä ole sen tyytyväisempi.

– Työ joka tehdään sisäisen motivaation kautta, on lähes poikkeuksetta parempaa kuin ulkoisten motivaattoreiden aikaansaama työ.

– Sisäinen motivaatio vaatii subjektiivisen autonomian. Mitä enemmän saamme halutessamme päättää siitä mitä, miten, milloin ja kenen kanssa teemme, sen tyytyväisempiä yleensä olemme.

– ”Mastery”: halu tulla paremmaksi ja paremmaksi jossain merkityksellisessä. Mahdoton saavutta lopullisesti, joka tekee sen tavoittelusta samalla turhauttavaa ja palkitsevaa. Ne jotka jaksavat tätä pääsääntöisesti raskasta tavoittelua tehdä, pärjäävät paremmin ja ovat tyytyväisempiä.

– ”Mastery” vaatii paljon ”Flowta”, eli tekemistä jolloin osaamisen ja vaaditun tehtävän suhde on kohdallaan. Vaadittu tehtävä on tällöin pykälän sen hetkisen osaamisen yläpuolella.

————————————————————————–

Onko ”masterylle” olemassa suomenkielistä sanaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s